sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Viihtyvyydenparannusprojekti, osa 3: Keittiöaulan pikaremppa

Tapettituumailujen seurauksena keittiöaulan puoliseinään valikoitui tummapohjainen Boråstapeterin Rabarber-kuosi, joka tuo tilaan hienoa syvyyttä ja iloista värikkyyttä. Värisilmän nettohintapäivät sattuivat täydelliseen aikaan ja sain tarvitsemani yhden rullan 63 eurolla (54 eur/rulla + rahti 9 eur, kun normaalihinta on 78 euroa/rulla+rahti 9 eur).

Tapetointi sujui sutjakkaasti ja tapetoinnin yhteydessä puoliseinän päällylista nikkaroitiin edustavamman näköiseksi. Uusi päällylista on itse asiassa mdf-ikkunalauta Biltemasta.  Puoliseinällä oli aiemmin parikin neliosaista naulakkoa, mutta nyt seinälle kiinnitettiin vain pari kaksiosaista naulakkoa (jotka maastoutuvat tapettiin), koska keittiöaulaan siirtyi makuuhuoneesta vihreä Ikea PS-pystynaulakko.

Kaiken kaikkiaan pienellä vaivalla saatiin aikaan suuri muutos ja viihtyisämpi fiilis. Tapetti maksoi siis 63 euroa, naulakot 2,50 euroa ja ikkunalauta 25 euroa eli tämän pikkurempan kokonaishinta jäi suunnilleen yhdeksäänkymppiin. Ei paha.

Tältä aula näytti ennen (before)
Ja tältä jälkeen (after)
 





Kitchen lobby mini-makeover

Rabarber-wallpaper is now on the wall and it brings the expected depth and liveliness to the space. I got the one roll I needed for a nice price, only 63 euros.  We also installed a piece of mdf (actually a window sill) on the top of the half-wall to make it neater. All and all, little effort made a big change.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Bullet Journal, minun versioni

Ensimmäistä kertaa kuulin bullet journalista vuodenvaihteessa Kirpparikeiju-blogia lukiessani. Blogipostauksessa oli linkki Helsingin sanomien opettavaiseen bullet journal -artikkeliin, missä selostettiin vaiheittain oikeaoppisen bullet journalin laatimisen osa-alueet.

Bullet Journalin perusidea on periaatteessa kalenteri yhdistettynä muistilistaan. Tein itselleni hiukan yksinkertaistetun version jättämällä pois viikko- ja päiväkohtaiset aukeamat ja viikko- ja päiväkohtaiset tehtävälistat. Ainakin tässä vaiheessa minulle riittää kuukausitason näkymä ja yksi tehtävälista/kk oikein mainiosti.

Omassa bullet journalissani on hakemiston jälkeen ensin yhdellä aukeamalla tulevan puolen vuoden tulevaisuusloki ja sen jälkeen omat kuukausittaiset aukeamat seuraavalle kuudelle kuukaudelle; toisella sivulla päiväkohtaiset rivit, toisella kuukauden to do -lista.

Pelkkää kalenteria kätevämmän bullet journalista tekee muut oheisasiat, joita sinne itse lisää. Aiemmin olen kirjoitellut itselleni epämääräisiä muistilappuja tai laittanut asioita muistiin puhelimen notepadiin. Nyt nämä asiat jäsentyvät bullet journalin sivuille ja löytyvät yksistä kansista. Tähän mennessä olen luonut omia aukeamia taloussuunnittelulle, siivouslukujärjestykselle, blogi-ideoille, sisustusideoille, ostosvinkeille jne.

Instagramista löytyy toinen toistaan hienompia ja kauniimmin koristeltuja bullet journaleita. Oma journalini on (ainakin vielä) melkolailla askeettinen, päällystin kirjakaupasta ostamani kovakantisen muistikirjan marmorikuviollisella dc-fixillä enkä ole ehtinyt koristelemaan aukeamia millään tavalla.



My bullet journal

I discovered the wonderful world of bullet journals and made my own, simplified version. Now all I need to remember and all ideas I come up with will be collected in this book.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Viihtyvyydenparannusprojekti, osa 2: kalusteiden karsinta

Olen viime aikoina yrittänyt syväluotaavasti analysoida kodin ongelmakohtia ja aiempien tuumailujeni lisäksi toinen suuri syy epäviihtyvyyteen on liiallinen tavarapaljous. Yritän nyt parhaani mukaan saada kodin tavarapaljoutta karsittua - mukaanlukien "turhat" huonekalut.

Molempien tytärten huoneissa on käynnistymässä isohko rymsteeraus, kun esikoinen kyllästyi parvisänkyyn ja haluaa tilalle tavallisen sängyn. Uusi sänky onkin jo tilattu ja sen saapumista odotellaan innolla. Kuopuksen huoneessa on tarkoitus purkaa kiinteät vaatekaapit ja tuoda tilalle kevyempi vaatekaappi. (Näistä urakoista lisää myöhemmin.)

Olohuoneen kirjoituspöytä siirtyy edellä mainittujen rymsteerausten seurauksena takaisin esikoisen huoneeseen ja olohuoneen työpöytänurkkaus tehdään kahdesta Ikea-peltilaatikostosta ja liimapuulevystä. Työpöydän viereen tulee nojatuoli esikoisen huoneesta.

NY-taulun alla majaillut olohuoneen sivupöytä siirtyy makuuhuoneeseen tv-tasoksi ja valkoinen senkki makuuhuoneesta kuopuksen huoneeseen. Samalla kuopuksen huoneen raihnainen apteekkarilipasto saa lopulliset lähtöpassit. Myös vaatehuoneesta pitäisi saada yksi lipasto pois tilaa viemästä.  Jotta säilytyskalusteita voisi laittaa pois, pitää käydä läpi myös kalusteissa säilytettävä tavarapaljous. Kirpparikasseihin onkin nakeltu jo yhtä ja toista ja keräyspaperilaatikko on täyttymässä turhista papereista ja vanhoista lehdistä. Järkyttävin tavarapaljous majailee vielä lasten huoneissa...

Olohuoneen vitriinikaappi siirtyi jo kirjakaapin viereen ja valkoinen kaappi tv-tason kaveriksi.



Coziness project, part 2: Furniture elimination

Lately I've been analyzing the reasons for my discontentment with our home. I want to make our home more cozy. My first analysis gave some results concerning the finishes of different spaces and my second conclusion is that we have too much stuff, including furniture.

We are doing some major furniture shuffling in both of our daughters rooms, since our eldest daughter wanted a new bed and we have to get rid of the old one. She also wanted to get rid of the armchair in her room, so the chair moved to the living room. We are also going to rip out the huge wardrobes in our younger daughter's room and replace them with a more compact one. More about those makeovers later on.

So, furniture shall be shuffled in this house and some pieces shall be shuffled out the door to make our home spacier and cozier. Not to mention the mountains of stuff that have to be combed through and majorly eliminated from both of the kids rooms.

torstai 12. tammikuuta 2017

Viihtyvyydenparannusprojekti, osa 1: Uusia (tapetti)suunnitelmia

Olen taas viime aikoina diagnosoinut syitä kodin epämääräiseen epäviihtyvyyteen. Pitkällisten analyysieni jälkeen osasyynä tuntuu olevan kodin kompromissiratkaisut tyyliin "ihan ok". Tämä pätee osaan pintamateriaaleista ja sisustusratkaisuista. Viimeisin kuningasajatukseni on uusien tapettien hankinta ainakin keittiöaulaan ja ehkä myös keittiöön. Olohuoneen seinänkin haluaisin taas tapetoida...

Koska makuuhuoneen Cow Parsley -tapettiin en vieläkään, lähes kuudessa vuodessa ole kyllästynyt, ajattelin että klassikkotapetti on aina hyvä valinta. Cole&Sonin tapeteissa on ihania kuoseja, mutta myös ruotsalaiset retrotapetit miellyttävät silmääni. Boråstapeterilla on hyvät nettisivut (http://www.borastapeter.se/fi), jossa eri tapettikuoseja pääsee "koetapetoimaan" mallihuoneiden seinille. Heiltä voi myös tilata näytepaloja eri tapeteista. Viime viikolla postilaatikkoon tupsahtikin iso kirjekuori täynnä ihanuuksia ja viime päivinä olen hypistellyt tapettimallipaloja ja mallaillut niitä eri paikkoihin.

Keittiöaulan nykyisessä harmaapohjaisessa pallokuviotapetissa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta retrohenkinen (kukka)tapetti toisi aulaan kotoisuutta ja syvyyttä, esim. Boråstapeterin Rabarber tummalla pohjalla (tai Koralläng sini-vihreäsävyisenä). Myös harmaapohjainen, mökkifiiliksiä tuova Flora-kuosi voisi olla kiva. Tällä hetkellä olen kallistumassa tummapohjaiseen Rabarberiin...

Keittiön ikkunaseinälle olen ajatellut vaaleanharmaan maalipinnan vaihtoehtona esim. Cole & Sonin Woods-tapettia tai Boråstapeterin harmaapohjaista Floraa.  Kaikkein ensimmäisenä tuo keittiön murheenkryyniseinä pitää kuitenkin tasoittaa ja ikkunanpokat maalata valkoiseksi. Sen jälkeen, kun keittiöaulan seinä on tapetoitu, nähdään paremmin mikä tapettikuosi siihen parhaiten sopii kaveriksi vai onko parasta pitäytyä yksivärisessä maalausjäljessä (kalkkimaalikin voisi olla aika kiva siihen seinään...).

Olohuoneeseen himoitsen jotain Wonderland-sarjan tapeteista, ja tapettinäytteiden joukossa olikin vihreäsävyistä Mårdgömmaa sekä palat Korallängia kaikissa kolmessa värivaihtoehdossa. Miehen suosikki olohuoneen seinään on Herbarium ja minun suosikkini olisi värikkäin Koralläng.
Ylärivissä (top row) Mårdgömma, Koralläng ja Herbarium,
keskellä (middle row) Flora, Rabarber vaalealla ja tummalla pohjalla
alimpana (bottom row) Koralläng sini-vihreäsävyisenä ja vaaleana

Wallpapering plans

I've been planning some new wallpapers for the kitchen lobby, the kitchen and maybe even for our living room. Since I've not yet - in almost 6 years - grown tired to the Cow Parsley -wallpaper we have in our bedroom, I think that a classic pattern is a good choice.

I ordered some wallpaper samples from Boråstapeter and there's just too many lovely patterns to choose from. At the moment I'm thinking of putting the dark Rabarber on the lobby wall and maybe the gray Flora on the kitchen wall. For the living room the top two are Herbarium and colourful Koralläng.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Vuosikatsaus 2016

Joka vuodenvaihteessa on kiva katsoa menneeseen vuoteen ja sen aikana tapahtuneisiin asioihin. Jälkikäteen katsottuna tuntuu, että on tässä nyt saatu aikaan vaikka mitä. Toisaalta kun kävin läpi vuoden 2016 postauksiani, tuntuu että vuosi on mennyt lähinnä shoppaillessa, huonekaluja edestakaisin pyöritellessä ja pikkujuttuja näperrellessä.

Vuoden varrella olen ostanut kohtalaisen runsaasti piensisustustavaroita ja kodintekstiilejä (tammikuussa, heinäkuussa, elokuussa enemmänkin), uuden kaapin olohuoneeseen , toisen kaapin keittiöaulaan, sohvan, pihakaluston, rottinkituolin, ulkomaanmatkan, marmorihyllyn, luomukosmetiikkaa, block-lampun, silmälaseja netistä, juomalaseja netistä ynnä paljon muuta.  (Toisaalta olen sentään pariin otteeseen myös myynyt tavaraa sekä pihakirppiksellä että kirppistapahtumassa ja vaihtelevalla menestyksellä myös fb-kirppiksillä.)

Kalusteet ovat kotona liikuskelleet sekä huoneiden välillä että niiden sisällä, varsinkin olohuoneessa (sekä keväällä että syksyllä) ja pienimuotoisemmin makuuhuoneessa.

Näkyvin aikaansaannokseni oli liinavaatekomeron remontti, jonka toteutin täysin omin voimin huhtikuisena viikonloppuna. Pienempiä tuunauksia tein vanhalle tarjottimelle ja tv-kaapin oville.

Kaikenlaisia juttuja olen suunnitellut sekä keittiöön että muualle, saa nähdä toteutuuko jokin suunnitelmistani vuonna 2017.

Syvällisemmät, ajoittain ankeatkin ajatukset ovat jääneet arkielämän puolelle ja blogissa olen fiilistellyt mukavia juttuja leipomuksista leffoihin ja matkailuelämyksistä ulkoilun iloihin. Kesäkuussa tosin elämä potki sekä ostosrintamalla (tapaus sohva & tapaus rottinkituoli) että myrskyrintamalla ja marraskuussa oli pientä harmia auton kanssa.

Vuosi saatiin kuitenkin kunnialla päätökseen ja uusi vuosi olkoon edeltäjäänsä iloisempi, onnellisempi ja säästäväisempi :)


Looking back at year 2016

It's fun to do a round-up of the past year and see what has been accomplished in the past 12 months. When I was going through my posts, it seems that in 2016 I've mostly shopped around, shuffled furniture and tinkered this and that.  Looking forward to a happier and more frugal year 2017!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Joulu 2016

Joulu 2016 sujui meidän perheeltä rauhallisissa merkeissä. Aattoaamun aloitin taas avantouinnilla ja päivä jatkui lämpimämmissä merkeissä, ensin miehen keittämällä joulupuurolla ja sitten perinteisillä jouluruuilla. Joulupöytä katettiin yhdessä kuopuksen kanssa eikä edes muistettu ottaa valokuvaa hienosta kattauksesta. Joululounaan jälkeen oli ihana levähtää hetki ennen iltapäivän lahjahulinaa ja iltapimeällä käytiin vielä hautausmailla.

Joulupäivä kului kotioloissa takkatulen lämmössä, katsottiin koko perheen voimin yhdessä lasten saamista lahjaleffoista vauhdikas ja mukaansatempaava Zootropolis (suosittelen!), pelattiin esikoisen lahjaksi saamaa Trivial Pursuit -perhepeliä ja otettiin kaikinpuolin rennosti.  Tapaninpäivä vietettiin miehen sukulaisten seurassa notkuvien herkkupöytien äärellä. Illalla katsottiin vielä yhdessä lasten kanssa Netflixistä Poika raidallisessa pyjamassa -elokuva. Esikoinen on kärttänyt jo pitkään, että haluaa nähdä sen, ja aihealueensa vuoksi leffa oli paras katsoa aikuisten seurassa. Tämäkin elokuva on suosittelemisen arvoinen ja ajatuksia herättävä.

Joulu meni siis hyvin syödessä, levätessä ja yhteisestä ajasta nauttiessa ja ihania lahjoja kertyi taas iso kasa; mieheltä Kalevala-korun pöllö-riipus ja jännittävä dekkari, sukulaisilta pöllölamppu, pöllölyhty, käsipyyhkeitä, kettu-keittiöpyyhe, glögilusikoita ja muuta kaunista ja käytännöllistä kodin tavaraa.


Christmas 2016

We had a nice, peaceful Christmas this year with good food, rest and relaxation, family time and lovely presents.